perjantai 2. joulukuuta 2016

Ensimmäinen pentu muutti omaan kotiinsa

Poika nimeltä Päivi oli ensimmäinen, joka lähti valloittamaan maailmaa. Hänestä ei jäänyt Päivi vaan hän sai miehisemmän nimen itselleen. Hänestä tuli UUNO.

Uuno muutti muutaman kilometrin päähän ja me varmasti näemme usein. :) Ainakin toivon niin.

Pientä jännitysmomenttia tähän päivään toi se, että rekisterikirjat eivät olleet eilen vielä postilaatikossa, mutta tänään onneksi ne sitten olivatkin jo. Ja sain Uunollekin matkaan kaikki paperi yhdellä kertaa.

Mukaa uutta elämää uudessa kodissa!



Eilen kuitenkin oli pentujen pesupäivä. Kaikki pennut kävivät pesulla siinä järjestyksessä kuin mitä ne sitten lähtevät maailmalle. Ja tietenkin minun tuurillani ensin kamerasta loppui kesken kuvauksen akku ja jouduin vaihtamaan kännykän kameraan ja sitten, kun muokkasin kuvia sain häviämään Mimmin etuosakuvan. En osannut löytää sitä bittiavaruudesta.... Suorat eturaajat sillä on :)


Mutta ensin siis Uuno.
Nicolen Color Of Fall





Nicolen Color Of Fall "Uuno"


Sitten Laura Jenna Ellinoora eli tuleva DINKY.
Nicolen Ode To Autumn






Nicolen Ode To Autumn "Dinky"



Seuraavaksi oli vuorossa GÖSTA. Tässä kohtaa kamera ei enää ollut yhteistyökykyinen ja ei kunnolla tarkentanut. Piti pitkään odotella salamaa, kun akku veteli viimeisiään.
Nicolen Autumn Flame





Nicolen Autumn Flame "Gösta"


Sitten MIMMIN vuoro. Mimmin etuosakuva tosiaan hävisi taivaan tuuliin, kun epähuomiossa deletoin jotain viereistä kuvaa (mielestäni)...
Nicolen Shades Of Autumn



Nicolen Shades Of Autumn "Mimmi"


Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä pesuun pääsi TEUVO. Teuvosta ei tule Teuvo, mutta en vielä tiedä varmaksi kutsumanimeä :)
Nicolen Fire Of Fall




Nicolen Fire Of Fall "Teuvo"

Tässä vielä lopuksi viimeinen yhteiskuva koko porukasta yhdessä unilla. Muutenhan näistä ei juurikaan niitä yhteiskuvia saa :))


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti