sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Viisi viikkoa ja vauhti kiihtyy

Viisi viikkoa tuli Leavingseille täyteen eilen. Vauhti kiihtyy ja pikkuväki ei juurikaan enää viihdy aitauksessa, jota olen suurentanut äärimmilleen :)) Aina, kun ne ovat hereillä, alkaa kuulua komennus ja vaatimus pois vankeudesta :)) Viisaita ovatten...

Tällä viikolla on muutkin meidän koirat pikkuhiljaa toinen toisensa jälkeen alkanut hieman jo leikittää pentuja. Jade tosin on hyvin hyvin tarkkana siitä, että ei tehdä äkkinäisiä liikkeitä eikä aleta riehumaan. Heti on mammakoira paikalla kertomassa sääntöjä. Ja kyllä on näyttänyt viestintä menevän perille. Melko hyvin osataan leikkiä. Ihan kaikki meidän koirat eivät tosin siedäkään pentuja ja niille vanhuksille sitten on aina sohvapaikka vapaana, kun pikkuväki kirmaa lattialla. Toki siellä sohvalla alkaa pian olla ruuhkaa, näyttää tuo noiden penneleiden "röyhkeys" olevan sitä luokkaa, että ei muutkaan hetken päästä enää jaksa villejä pentuja. Ja varsinkin, kun suuhun tulee ne piikkiset hampaat.

Parissa suussa tuntuu jo kulmahampaan alut ja muutamana päivänä ei ruokakaan ole maistunut juuri yhtään. Nyt ollaan menty maitobaarin antimilla. Ja kovasti nuo kaluavat sormia, varpaita ja ihan kaikkea. Varmasti siellä suussa kutisee...

Eilen punnitsin koko väen. Hienosti ovat kasvaneet. Painot olivat 1054g-1450g. Hienoja lapsia!!

Laitan tähän pari videota- Toinen on otettu viikolla, kun istuin pentujen kanssa aitauksessa ja samalla leikittiin ja syötiin.
Toinen on sitten loppuviikon aamun riehujaiset. Muut koirat ovat vielä ulkona ja pennelit pääsivät yksin huristelemaan.

Kuvia on niin vaikea ottaa tästä porukasta, kun nämä ovat niin vilkkaita tai sitten ovat monesti siellä missä minäkin. Tulevat perässä nyt melkein, kun kävelen ja saan kameraan joko nenänpään tai pyllyn :)) Tämä porukka on hyvin hyvin sosiaalista porukkaa. Eli hyvä alku teille uusiin koteihin :)







Lopuksi toivotamme Hyvää Isänpäivää kaikille tällä rauhallisella kuvalla aamuriehujaisten jälkeen !!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti