sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kaksi viikkoiset

Kyllä vaan, meillä on silmät AUKI!

Eilisen päivän aikana koko porukka tasaiseen tahtiin aukaisi pikkuhiljaa silmänsä :) Koskaan ei näin samaan aikaan ole kaikki pentueesta alkanut katsella maailmaa. Tietenkään vielä ei kunnolla nähdä, mutta jotain sentään. Tuli niistä heti ihan eri näköisiä :)) Maailma muuttui kertaheitolla erilaiseksi.

Muutakin ollaan tehty näin parin viikon iän kynnyksellä. Kynnet leikattiin muutama päivä sitten jo ekan kerran. Tänään oli ensimmäisen matokuurin vuoro. Tästä se lähtee. Joka päivä muuutenkin pennut ovat sylissä ja tottuvat pitelyyn. Ensi viikolla varmasti kokeillaan jalkoja jo lattialla...

Ellu on puolta pienempi kuin muut. Tuleekohan siitä minihavanna?

Otin äsken ihan muutaman kuvan pennuista. Todistusaineistoa kehittymisestä. En haluaisi ottaa salamalla kuvia, kun niin häikäisee pieniä uusia silmiä. Ilman salamaa kuvista ei saanut mitään selvää. Niinpä tällä kertaa on vain ihan pari kuvaa jaettavaksi. Ensi kerralla sitten enemmän...






Otin vielä kuitenkin pari kuvaa, kun vaihdoin aluset pennuille :))




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti